Karjalanpiirakat
Suomalaista ruokakulttuuriperintöä vaalimassa New Yorkin Suomi-koulussa
New Yorkin Suomi-koulu on toiminut jo yli 20 vuoden ajan tukien pohjois-amerikkalaisessa suurkaupungissa asuvien suomalaistaustaisten lasten suomen kielen ja suomalaisen kulttuuriperinnön oppimista ja ylläpitoa. Eri ikäryhmien kanssa kulttuuriin tutustutaan kirjallisuuden, musiikin, käsitöiden ja askartelun sekä juhlapyhien viettämisen muodossa.
Koulussamme on sekä oppilaita, jotka asuvat vakituisesti New Yorkin metropolialueella ja joille suomi on toinen tai kolmas kieli, että oppilaita, jotka asuvat täällä perheineen väliaikaisesti ja joiden äidinkieli on suomi.
Käytämme opetuksemme suunnittelun tukena 1.8.2015 voimaan tullutta Suomi-koulujen opetussuunnitelmasuositusta. Koulumme tehtävänä on ylläpitää sukujuuriltaan suomalaisten lasten kielitaitoa ja tukea kotona annettavaa kielen opetusta. Opetuksen lähtökohtana on suomalainen kulttuuri-identiteetti. Oppilaat opiskelevat omissa ryhmissään ikänsä ja kielitaitotasonsa mukaisesti. Lumihiutaleet-ryhmässä on oppilaita, jotka ovat syntyneet vuosina 2009 - 2013.
Kilpailutyön aihetta miettiessä oppilaiden keskustelu lähti luontevasti liikenteeseen suomalaisista juhlapyhistä, kuten joulusta ja juhannuksesta. Kun keskustelu siirtyi juhlissa tarjottaviin ruokiin, niin hyvin nopeasti löytyi herkku, jonka nimen kaikki tiesivät ja josta moni ilmoitti pitävänsä. Ryhmä oli yksimielinen siitä, että karjalanpiirakat kuuluvat suomalaiseen arkeen ja juhlaan. Niinpä karjalanpiirakat valikoituivat kilpailutyön aiheeksi. Oppilaat valitsivat videon työn toteutustavaksi.
New Yorkin Suomi-koulun oppilaille pohjoiseurooppalainen ruokakulttuuri on tärkeä osa oman kulttuuri-identiteetin rakentamista. Ryhmä oli innoissaan päästessään opettelemaan karjalanpiirakoiden valmistusta. Moni oli ajatellut karjalanpiirakoiden valmistuksen olevan vaikeaa, mutta reseptin helppous ja valmistusprosessin hauskuus yllättivät oppilaat positiivisesti. Piirakoita tehdessä ainesosat, leipomiseen liittyvä termistö, karjalanpiirakoiden valmistustapa sekä historia tulivat tutuiksi. Esimerkiksi reseptissä mainittu kakkara-sana oli monille ennestään tuntematon. Oppilaista varsinkin piirakoiden rypytys oli hauskaa. He pistivät merkille, että jokaisen leipurin kädenjälki tuli esille yksilöllisenä piirakan muotona. Vaikka piirakat näyttivät ulkomuodoltaan erilaisilta, niin ne kaikki maistuivat yhtä herkullisilta. Oppilaat olivat innoissaan opittuaan käytännön taidon, joka on samalla merkityksellinen suomalaisen kulttuuriperinnön ylläpitämisen ja säilyttämisen kannalta. Nyt oppilaat voivat halutessaan jakaa suomalaista kulttuuriperintöä karjalanpiirakoiden valmistamisen muodossa.