Eurooppalainen kulttuuri
Kulttuuri on hyvin tärkeä ja iso osa meidän jokapäiväistä arkipäiväämme. Joten kaikilla on oikeus haalia omia perinteitä, kuten oman perheen joulun viettäminen voi olla osa omaa perinnettä. Perinteet voivat syntyä tarkoituksellisesti tai melkeinpä vahingossa.
-Mitä Eurooppalaiseen kulttuuriin kuuluu/mitä on eurooppalainen, kestävä kulttuuri? Minun mielestäni Euroopan kestävään kulttuuriin kuuluu vakaus, rauha ja samat ihmisoikeudet. Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille ja se on kaikkien oikeus. Eurooppalaiset arvostavat kuitenkin erilaisia perinteitä ja se on ok ja niin kuuluukin olla. Monilla on aivan toisesta poikkeava kulttuuri kuin toisella, mutta niitä yhdistää useimmiten jokin tietty asia tai sama arvo.
-Mitä perinteet ja kulttuuriperintö merkitsevät? Perinteet voivat tuoda turvallisuuden tunnetta, kuten jos on juhlinut tai viettänyt joulua taikka pääsiäistä samalla tavalla monia vuosia peräkkäin, se voi tuntua turvalliselta tehdä samoin, kuin ennen. Perinteet saattavat merkata enemmän, jos esimerkiksi tärkeä ihminen, joka on menehtynyt on aloittanut kyseisenperinteen ja haluaa kunnioittaa häntä ja jatkaa tiettyä perinnettä. Perinne merkkaa meille sitä, että saamme asua turvallisessa maassa, jossa asiat on hyvin ja osaamme arvostaa sitä.
-Mitä tiedämme eurooppalaisesta kulttuuriperinnöstä? Eurooppalaisessa kulttuurissa uskonto on isona osana, kuten kristinusko. Vuonna 2018 Euroopassa oli 550 miljoonaa kristittyä. Juhlat ovat myös merkittävänä osana uskontoa, kuten joulu ja pääsiäinen.
-Miten eurooppalainen kulttuuriperintö näkyy ympärillämme? Kulttuuri näkyy ruokapöydissä, eri ruokina. Kaikilla on oma kulttuuri ja juhlat ovat erilaisia, mutta jotkut samat asiat voivat yhdistää heitä. -
Mitä omassa, paikallisessa perinnössä on kaikkein kiinnostavinta? Minun mielestä Suomalaisessa kulttuurissa on kiinnostavinta kirjallisuus, koska se on hyvin laaja alue, jossa on mukana vanhoja klassikoita, kuten Kalevala, sen kirjoitti Elias Lönnrot.
-Mikä tekee kestävästä kulttuurista kestävän? Kestävä kulttuurin kestäminen tarkoittaa asioiden eli esimerkiksi kielen ja perinteiden säilymistä. Sen tärkeä osa on juuri vakaus, rauha ja ihmisoikeudet, jotka ovat suurena osana eurooppalaista kulttuuria ja edellytys kestävälle kulttuurille.
Jouluinen perinne (tarina) Aamu oli luminen ja raikas, aurinko alkoi nousta kuusiston takaa ja lumihiutaleet laskeutuu hiljalleen maahan. On kaunis jouluaatto. Lahjat odottaa jo kuusen alla. Sauna on lämpiämässä, joulusaunaa varten. Kinkku on paistettu jo yön aikana kypsäksi. Joululaulut soi taustalla. Tämä on esimerkki suomalaisesta jouluperinteestä.
Joanna Räty ja Lilja Ericsson 7D Tervakosken yhteiskoulu